Sivut

lauantai 26. lokakuuta 2013

Ahdistava leffailta

Tänään meillä oli kunnon siivouspäivä. Oikeastaan mä siivoilen ja imuroin päivittäin, sekä pyyhin pölyjä. Kerran viikossa sitten siivotaan oikein kunnolla. Kun olin lapsi, meidän siivouspäivä oli perjantai, oli kiva olla viikonloppu ja rentoutua siistissä kodissa. Ehkä meilläkin voisi olla näin, kunhan aikataulut antaisi periksi sen verran.
Meillä olikin miehen kanssa tänään leffailta, pitkästä aikaa. Katsottiin Kasipallo ja en kyllä suosittele kyseistä leffaa. Oli hirveen ahdistava eikä jäänyt hyvä fiilis. Tykkään enemmän sellaisista elokuvista, joiden jälkeen jää miettimään kyseistä elokuvaa hyvillä mielin.

Sytytin vähän kynttilöitä valaisemaan pimeää olohuonetta. Osa on ehkä vähän liian jouluisia, mutta näihin viime vuoden jäänteisiin on pakko tyytyä tässä vaiheessa, kun en ole kynttiläostoksille vielä päässyt lähtemään tämän vuoden puolella. Meidän olohuone kaipaisi kyllä kipeästi jonkunlaista lattiavalaisinta sohvan nurkkaan, ehkä vielä tämän talven aikana.. 






Nyt taidankin käydä suihkun kautta lepäilemään lämpimään kainaloon. <3

4 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin 8-pallosta. Oli tarpeeksi tunteita herättävä, vaikkei ihan niin iloisia sellaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin tunteita herättävä ja kyllä mun mielestä parempi kuin monet suomalaiset leffat. Mä en yleensä tykkää katsoa suomalaisia leffoja ollenkaan. :D Kyllä jäin miettimään aihetta viellä elokuvan loputtua, mutta se fiilis on sellanen ahdistava, ei mukava..

      Poista
  2. Mä tykkäsin tosta 8-pallosta, vaikka se olikin aika raskas elokuva. Tosin mä jotenki kuvittelin sen vielä paljon raskaammaks kun olin niin paljon kuullu siitä, oli kovat ennakko odotukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en ollut kovin paljoa siitä kuullut, muuta kun että on aika kamala. Mutta joo, todellakin oli raskas ja ahdistava.

      Poista