Sivut

torstai 31. lokakuuta 2013

Mitä tarvikkeita vauva tarvitsee?

Ajattelin kirjoittaa, mitä olisi hyvä olla kotona odottamassa pienokaista. Esikoista odottaessa mietin kuumeisesti, mitä kaikkea vauva oikeasti tarvitsee ja selailin netistä kaikkia listoja. Pakko myöntää, että luulin meiltä jo löytyvän kaikkea tarpeellista, mutta aika paljon on kaikkea pientä ostettavaa.


Sänky + reunapehmusteet
Miljan vanha sänky jää vauvalle. Meillä olisi myös kehtojalat, mihin saa ''sängyksi'' äitiyspakauksen laatikon, mutta kehto saa nyt unohtua. Uskon, että se olisi hyvinkin nopeasti kumossa isosiskon toimesta. 
Meillä on vielä sellaiset korkeammat tähtikuvioiset reunapehmusteet. Ne sopiikin paremmin pienelle vauvalle, Miljaa jotenkin alkoi ahdistaa se, ettei tuolta nähnyt minnekkään suuntaan. Pikkuvauvalle täytyy vielä hankkia sellainen verho sängyn päälle.


Turvakaukalo + telakka
Meiltä löytyy Miljan vanha kaukalo ja telakka, merkiltään Brio. Oon ollut siihen tyytyväinen, joten se saa palvella myös seuraavaa pienokaista. Kaukalo on kevyt kantaa, mutta asento on aika ''istuva'' ihan vastasyntyneelle. Myöhemmin tuo ''istuva'' asento olikin meidän pelastus automatkoilla, kun Milja ei tykännyt ikinä makoilla, aina piti pöngätä ylös.

voi miten pieni Milja on ollut. Nyt sen pää tulee jo tuolta melkein yli.
Vaunut
En aio ostaa sisarusrattaita. Mä rakastan meidän Emmaljungia ja vauva saa kulkea niissä. Ne on yhdistelmärattaat tuolla kovalla kopalla, mikä kuvassa näkyy. Ratasosa on nyt käytössä. Tuo koppa on tosi tilava ja ihanan suojaisa. Tykkään myös tuosta beigestä/hiekasta väristä, menee pojallekin, jos sellainen sattuu meille syntymään. :) Emmaljungat on kyllä superkevyet työntää ja kulkee maastossa kuin maastossa. Näillä jaksaa kävellä pitkiäkin lenkkejä. Heittoaisaa ei oli mutta säädettävä työtöaisa on. Ei oo kyllä koskaan tullut tarvetta heittoaisalle. Nää kyllä vie voiton mennen tulle mummolassa olevien Firkonien rattaiden kanssa! Ero on melkoinen.
Lisäksi hommataan seisomalauta, missä Milja saa sitten seistä. Mun tietääkseni on vielä jonkunlainen istuin, jonka voi kiinnittää vaunuihin? Sisarusrattaat ostetaan vasta sitten, jos niille on tarvetta. 



Sitteri
Meillä on Babybjörnin balance sitteri ja sillä jatketaankin. Oli ihan huippu! Mies kävi ostamassa tämän samana päivänä kun Milja syntyi, kysymättä multa mitään. Ihana! Tossa on monta vaihtoehtoa, miten pystyasennossa tahtoo vauvaa pitää. Yksi hyvä puoli tässä on sekin, että vauva saa itse keinutettua sitteriä todella helposti. Kovin monissa ei tätä mahdollisuutta ole.



Kylpyamme + lämpömittari, meillä on myös kylvetystuki, joka todettiin erittäin hyödylliseksi. Ei tarvi pelätä, että pieni vauva luiskahtaa käsistä, jos kylpyvedessä on esimerkiksi öljyä. Myös yksin kylvettäminen on helppoa, kun vauvan saa kunnolla pestyä. Muuten se oli alussa ainakin mulle tosi hankalaa ilman tukea. Nämä siis jää myös isosiskolta vauvalle.

Hoitopöytä tai vaipanvaihtoalusta
Meillä oli Miljan vauva-aikana pinnasängyn päälle laitettava puinen Brion taso. Koin sen todella turhaksi, koska se piti siihen joka kerta erikseen nostaa ja jossain vaiheessa laskettiin pinnasängyn toinen reuna alas, niin hoitotaso ei enää siihen käynyt. Meillä olikin vain sitten käytössä tämä hoitoalusta, joka löysi paikkansa kylpyhuoneesta pesukoneen päältä. Mun mielestä oli tosi kätevää, että hoitopiste sijaitsi kylpyhuoneessa; ei tarvinut kantaa vauvaa pyllypesulle (useita kertoja päivässä) toiseen huoneeseen ja kaikki muutkin pesut oli helppo suorittaa, kun vesipiste oli ihan vieressä. Pesukoneen hurina myös rauhoitti koliikkivauvaa. Tällä samalla menetelmällä siis jatketaan seuraavankin kanssa.

Toppavaatteet, talvipipo, kypärälakki, tumput ja töppöset
Vauvan laskettuaika on Helmikuun lopulla, joten jonkunlainen toppahaalari varmasti olisi tarpeen. Meillä on kuitenkin Miljan jäljiltä pikkuista odottamassa Eisbärchen -kaukalolämpöpussi. Todettiin tämäkin erittäin toimivaksi ja tosi lämpimäksi. Ihan normivaatteiden päälle laitetaan varmaan vielä merinovillahaalari. Ihan pikkuiset kun tahtoo paleltua niin kovin herkästi. Kypärälakiksi suosittelen ehdottomasti Ruskovillaa.

Vaatteita
Täytyy taas mainita, että uudelle tulokkaalle on vaatteita ostettu kovin vähän. Yksi syy tähän on se, että Miljan vanhoja vaatteita on meillä komero pullollaan, joten niistä jotkut saa mennä enshätiin ja toinen syy on se, että ei tiedetä vauvan sukupuolta. Mulla onkin tarkoitus lähteä kunnon shoppailukierrokselle, kunhan vauva syntyy!
Muutaman tärkeimmän voisin tässä nyt mainita, mitä kannattaa vauvalle olla kotona valmiina:
-Bodyja (kietaisumalli kaikista paras, on helppo pukea)
-Puolipotkuhousuja
-Housuja
-Talvella pitkähiaisia paitoja, jos sisällä sattuu olemaan viileä
-Sukkia
-Tumppuja sisälle
-Yöpuku (Tutan oman koin parhaaksi, koska siinä on vetoketju. Ei tarvi yöllä alkaa napittaa silmät ristissä, jos joutuu vaipanvaihtohommiin. Siinä on myös jalkaterät ja käännettävät hiat kämmenien päälle)
-Ohut lakki sisäkäyttöön 

Pienempiä tarvikkeita
-Kynsisakset (kynsiä ei saa leikata ennen kahden vkon ikää)
-pumpulikuikkoja (navan puhdistamiseen ja korvien kuivaamiseen) 
-hiusharja (irrottaa karstaa)
-vanulappuja (aamupesuille) 
-puhdistusliinoja
-kylpypyyhe
-talkkia
-öljyä (totesin Ceridalin öljyn parhaaksi, babyoilit haisi järkyttävälle)
-perusvoidetta
-bepanthen (hyvää kaikkeen)
-tutteja (silikoni ja luonnonkumi) 
-tuttipulloja (sopivan pieniä + pari korviketta kaappiin varuuksi) 
-rintapumppu + maidonkerääjä (pumppu löytyy jo, mutta kerääjä meni roskiin) 
-liivinsuojia (tulee tarpeeseen ainakin alussa)
-kylpyvaahto tai muu vauvan saippua
-harsoja (ruokailuille)
-peppupyyhkeitä (pehmeitä)
-viltti (vauva voi makoilla sen päällä), 
-kuumemittari (pienen vauvan lämpöä tarvii aluksi mitata päivittäin), 
-nenä-frida (todettu toimivaksi, lisäksi vielä keittosuolatippoja)
-pulloharja 
(-höyrystreriloija, meillä on sellainenkin. Mä olin tosi tarkka esim rintapumpun keittämisen suhteen ja mulla vaan meni totaalisesti hermot siihen hommaan. Ostettiin sitte BabyStylestä Aventin mikrosteriloija, se oli tosi hyvä ostos! Vettä steriloijaan, tiskatut pumput, tutit ym sinne ja koko höskä mikroon. Noin helppoa. Onneksi ostettiin.)

vauvakutsut Miljan odotusaikana <3
Vaippoja
Viimeksi sain vaippoja baby showereiltani. Kokoja oli 1 ja 2. Todettiin kuitenkin vauvan synnyttyä, että kakkoset oli parempia. Tällä kertaa ei varmaankaan osteta vaippoja etukäteen, vaan mies saa sitten käydä vaippaostoksilla, kun vauvan on syntynyt ja koko on selvillä. :) Tuo vaippojen ostaminen kun on jo ihan tuttujuttu hänellekin. 

Leluja
-Leikkimatto, Miljan vanha ihana leikkimatto jää vauvalle. 
-värikkäitä leluja ja kuvia ympärille

Kantoliina tai -reppu
Meiltä löytyy Babybjörnin kantoreppu, mutta haluaisin uudelle vauvalle kantoliinan. Tuo rintareppu pitää pienen mun mielestä liian istuvassa asennossa.

Toivottavasti tästä oli jollekin apua. Unohdinko listalta jotain oleellista? :) 

8 kommenttia:

  1. Kiva että oot jaksanu tälläsen listan tehdä, varmasti tosi hyödyllinen niille kenelle on tulossa eka lapsi! :) Mut toi kylpyvaahto/saippua vauvalle pisti mua silmään, mitään pesuaineita ei tarvii (eikä kannata) käyttää vauvalla/pienellä lapsella, ennenku lapsi on niin vanha, että alkaa oikeesti haisemaan hiki yms. Pesuaineet vaan pilaa ihon luonnollisen rasvasuuden ja ph:n ja sit saattaa tulla turhaan kuivaa ihoa yms.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä ihan oikeessa! ;) Mä käytinkin kylpyvedessä aika usein tota öljyä mukana aluksi. Sitten täytyi kyllä alkaa käyttää pesuainetta, koska karstaa alkoi tulla helposti ja pelkkä öljy ei auttanut. Ikää mä en muista kyllä, aika menee niin kauheen nopeesti :D

      Poista
  2. Meillä on kans Emmaljungan vaunut ja seisomalauta hommattiin. Sisarusistuimia saa tosiaan hankittua niihin myös :) esikoisella oli brion vaunut, niissäkään ei mitään varsinaista vikaa ollu mutta enempi oon tykästyny Emmaljungiin. Mua kyllä on alkanu vähän harmittaan toi heittoaisan puute :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverilla on kans Briot ja ne on kyllä myös hyvät työntää :) Mulla ei oikeestaan oo tullut vielä tilannetta, että olisin heittoaisaa kaivannut. Aina oon pitänyt lasta kasvot muhun päin :D noi Emmaljungat on muuten hyvät ihan vuosien takaakin. Mun äidin luona on 10 vuotta vanhat Emmaljungat ja ihan yhtä hyvät on työntää kun nää meidän uudemmatkin! :)

      Poista
    2. Meillä toi neiti viihtyy paremmin kun on naama menosuuntaan, nopeesti ton ratasosan kyllä aina kiepauttaa sisällä ympäri ettei siinä kauaa mee... Meillä on toisina kärryinnä emmaljungan scooterit, mitkä on siis vaan naama menosuuntaan mutta joteki tykkään noista isommista emmaljungista enempi..

      Poista
    3. Niinpä, se kiinnityskin kun on niin helppo. Noi on kyllä ihan huiput ja tosi kevyet työntää :) Meillä on vaan jotku carenan matkarattaat, mitkä ostettiin etelän ressua varten ja sitten sellaset sateenvarjorattaat kaupunkirattaina. Muuten ollaan kyllä pärjätty noilla tosi hyvin :)

      Poista
  3. PikkuVaniljan sivuilta löytyy myös aika kattava lista siitä, mitä vauva tarvitsee ja mitä tuore äiti tarvitsee :)

    Henna, teillä on aivan ihanat nuo Emmaljungat<3 Ja aika mahtava tuo saamasi vaippakakku, siinä oli varmaan vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn katsomassa jos siellä olis jotain mitä en oo muistanut. Munkin mielestä nuo vaunut on ihan täydelliset, yksinkertaiset ja nätit :) Ja kyllähän tuolta vaippakakusta vaikka mitä löytyi, aika vähän pienempiä tarvikkeita täytyi ostaa, kun tuolla oli kaikkea!

      Poista