Sivut

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Viikonloppu

Perjantaina Milja meni mummilaan yöksi. Saatiinkin miehen kanssa viettää rauhallinen koti-ilta ja katottiin leffa; 21 tapaa pilata avioliitto. Mä en oikeastaan pidä kotimaisista leffoista, mutta toi oli kyllä hauska! 
Ajattelin, että mä nukun kyllä ihanat ja pitkät yöunet, aamulla nukun niin myöhään kuin jaksan. Noh, kaikki ei tietenkään mennyt ihan suunnitelmien mukaan.. Ensinnäkin heräilin koko yön ja sitten aamulla olin virkeänä jo 8.45. Oli kuitenkin ihan pakko makoilla sängyssä 11 saakkan, kerrankin kun siihen oli mahdollisuus. Miljalla oli ollut ihanaa mummilassa ja tyttö ei olisi halunnut lähteä kotiin ollenkaan. 

Oikeastaan syy miksi Milja meni mummilaan, oli se, että saadaan aamupäivällä rauhassa lähteä joululahjaostoksille. Lähdettiin kaupungille listan kanssa ja kaikki listalta tuli kyllä ostettua. Enää muutama joululahja hankkimatta ja sitten voikin rauhallisin mielin jäädä odottelemaan aattoa. :)
Mä oon aika paljon nyt stressannut joululahjojen ostamista. Ennen lahjojen ostaminen oli kivaa puuhaa, mutta nykyään se on velvollisuus ja rahaa kuluu järjettömiä summia. Lahjojen täytyy olla suuria ja hienoja. Villasukat ja suklaarasia ei riitä. Mun mielestä joulu on nykyään liian kaupallinen juhla. Mä kylläkin odotan joulussa eniten sitä ihanaa lämmintä tunnelmaa ja perheen kanssa vietettävää aikaa. Kaikki on iloisia ja saa syödä vatsan täyteen herkullisia ruokia.



Huomenna täyttyy 29 raskausviikkoa, hui! :) 




4 kommenttia:

  1. Melko samanlainen viikonloppu siellä kuin täälläkin :) Ja yhdyn tuohon, että joulusta on tullut aivan liian kaupallinen juhla! Kauhea stressi mitä kenellekin ostaa ja satoja euroja menee rahaakin! :/ Ja mä ainakin mietin et kehtaako sitä enää nykymaailmassa antaa edes mitään itsetehtyä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :/ Tuntuu, että ihmisten (varsinkin pienten lasten) lahjatoiveet on älyttömän suuria. Varsinkin näin kotihoidontuella satojen eurojen lahjaostokset tuntuu isoilta! Mä tein viime vuonna Miljan isoisovanhemmille sinappia ja kookospalloja itse. Vanhemmat ihmiset arvostaa itsetehtyjä lahjoja, oli ne sitten syötävää, villasukkia tai vaikka patalappuja. Nuoret olisivat varmaan pettyneitä.

      Poista
  2. Moni kehuu tuota 21 tapaa pilata avioliito, mutta aina se vaan jää itseltä katsomatta!

    Saits haasteen blogissani, käy katsomassa jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hyvä leffa, kannattaa kattoo! Hitsi, arvasin että se oli toi haaste. Oon tässä aika hiljattain sen just tehnyt :(

      Poista